torstai 10. heinäkuuta 2008
Lienee monta tapaa piiskata itseään eteenpäin, mutta tää bloggaus on itselleni täysin uusi keino. Mietin, että tämän parissa saa tapettua aikaa, valitettua naisista, purettua mieltä askarruttavia patoutumia ja pidettyä vaikkapa treenipäiväkirjaa.
Annoin blogin nimeksi Operaatio W. Nimi toimikoon kehyksenä pitkälle taipaleelle kohti toistaiseksi päämäärätöntä tavoitetta. Selkeitä välitavoitteita on kuitenkin useita, joten niiden avulla pystyn seuraamaan kuinka Operaatio W edistyy - jos edistyy. Olen viime aikoina kärsinyt useista motivaatio-ongelmista töihin, harrastuksiin ja kotiaskareisiin liittyen, joten operaation avulla pyrin saamaan itsestäni enemmän irti kullakin osa-alueella. Tai sitten ainakin listaan tänne tekosyitä, joilla perustelen itselleni, miksi sinne salille ei juuri tänään tarvitse mennä tai miksi imuroinnin voi suorittaa yhtä hyvin huomenna....tai ylihuomenna...tai viimeistään viikon päästä.
Operaatio alkakoon...
