5 vuotta sitten
perjantai 11. heinäkuuta 2008
Mitenköhän paljon blogissa voi kertoa ilman, että menettää anonymiteettinsä? Missä vaiheessa ylittyy se raja, että sinut tunnistetaan ja siten alat huomattavasti rajoittamaan kirjoittamistasi? Tietty voisi kysyä, että miksi kenelläkään on tarve pysytellä nimettömänä; enkö uskalla seisoa sanojeni takana, vääristelenkö liikaa totuutta vai miksi pelkään? Tai onko olemassa ihmisiä, joiden et haluaisi lukea blogiasi, tunnistavan sinua tai itseään tekstiesi perusteella?
Päässä pyörii lukuisia aiheita, joista haluaisin kirjoittaa, mutta jostain syystä mulla on hirveet jarrut päällä. Ehkä tähän bloggaamiseen täytyy vain totutella pikkuhiljaa. Tämähän on vähän kuin esiintyminen, enkä ole koskaan tykännyt esiintyä väkijoukon edessä vaikka olisin halunnutkin. Itsevarmuuden puutetta. Kertomalla itsestäsi ikäänkuin riisuudut muiden edessä. Sinä et näe heitä, mutta he näkevät sinut.
Mielessä voi olla paljon ajatuksia, joita ei ole tarkoitettukaan muiden luettavaksi, mutta jotka olisi tarve purkaa jonnekin. Kokemattomana bloggaajana en ehkä vielä tiedä, mitä asioita mun kannattaa jauhaa pelkästään pääni sisällä ja mitkä voin nostaa tänne kommentoitavaksi. Toisaalta anonyyminä tuon rajan vetäminen ei ole niin tarkkaa. Alkuun sitä voi toki kirjoittaa hyvin arkipäiväisistä asioista, jotka ei herätä lukijoissa minkäänlaisia ajatuksia tai mielipiteitä.
Hmm... jännä fiilis. Muutama rivi tyhjänpäiväistä pohdintaa saa mielen aika paljon vapautuneemmaksi. Tuntuu, että ne jarrutkin hieman löystyisi :)
5 Comments:
Subscribe to:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mun entinen erosuruvitutusjauhantablogini joutui väärien silmien luettavaksi, ja siitä koittikin sitten aika helvetilliset ajat mulle. Sanojani vääristeltiin ja irrotettiin asiayhteyksistään, ja muutenkin oli todella noloa tajuta että ne mustimmat mietteeni ja pähkintäni jostain uudesta ihastuksesta joita ei ollut tarkoitettu kenenkään tutun luettavaksi, olikin yhtäkkiä yleinen puheenaihe. Morjens..
Nyt koitan tuossa uudessa blogissani vuodattaa vähän toisella tyylillä ja pitää koko ajan mielessäni sen että minut tunnistetaan.
Suosittelen ainakin sen suhteen äärimmäistä itsekritiikkiä, että pahimman raivarin päällä ollessa et kirjoita sanaakaan :)
Anonyyminä monista asioista voisikin kertoa, mutta heti, kun tarinat henkilöityy ja "väärät" ihmiset tarttuvat kirjoituksiini, tapahtuu juuri se, mitä sinä olet joutunut kokemaan. Ei kivaa :(
Olen seurannut muutamia eroblogeja, joissa koko prosessi kaikkine vaiheineen kerrotaan hyvin avoimesti. Usein noissa pistää mietityttämään, että mitäköhän se tuleva ex-vaimo tai ex-mies miettii lukiessaan puolisonsa blogia.
Itse pyrin siis pitämään toistaiseksi blogini sisällön privaattiasioista erossa :) Mutta kyllä mä teistä kieroista naisista tulen vielä kirjoittamaan. Tosin tasoittanen provosointiani riittävällä määrällä itseironiaa miehistä :)
On se kivaa olla jälkiviisas :)
No, me kukin opimme kantapään kautta. Kokemuksiesi myötä olet viisastunut, ehkä minäkin vielä joku päivä *hymy*.
Nyt salin kautta viikonlopun viettoon. Voisinko auttaa sua jotenkin kuntoprojektissasi? :) Tarvitkohan edes mitään kannustusta? Sitä vois vaikka kehittää jotain haasteen tapaista :)
Epäilemättä ennemmin tai myöhemmin ollaan siinä tilanteessa, että tarvitsen kaiken mahdollisen tsempin ja kannustuksen :D
Just nyt on vielä into päällä, mutta jonkinlainen haaste saattaisi olla hyvä porkkana!